Koiran elämää
Meillä on ihana, kaunis, kiltti, puhdas sekarotuinen koira. Sen äiti on vehnäterrieri ja isäksi epäillään yhtä kultaista noutajaa.
Meidän koiralla on hyvät tavat. Se osaa temppuja. On Oikea leidi. Ei hauku. Toista kuin naapurien rakit. Ne tulevat kutsumatta tänne. Jättävät jätöksiä. Karkailevat omistajilta. Yrittävät tunkea kosioreissuillensa.
Meidän koira käy korkeintaan tervehtimässä kohteliaasti yhtä parempaa naapuria. Tai koululla sanomassa opettajille päivää. Jotta hakeutuu sellaiseen sivistyneempään seuraan.
---
ITSE DRAAMA
OTE OIKEASTA ELÄMÄSTÄ
Henkilöt:
- yksi Lyyli -koira, joka elää elämänsä ensimmäistä juoksuaikaa
- yksi Onni -koira, joka asuu naapurissa pellon toisella puolella
- yksi 7 -vuotias tytär
- yksi äiti---
Äiti ja tytär juoksevat kovassa pakkasessa iltahämärässä lumisten peltojen poikki karanneen Lyyli -koiransa perässä. ---
Äiti sanoo: - Tänne jäätyy. Oletko nyt ihan varma, että se saakutin Lyyli juoksi juuri tänne?
Tytär sanoo: - Juu, ymmärräthän äiti, että Lyyli on tyttö ja Onni on poika. Ja siksi Lyyli juoksi varmasti tänne, missä Onni asuu.
Tytär kuiskaa: - Tässä on talutushihna, äiti.
[no eihän se ois tajunnu itse ottaa hihnaa mukaan tietenkään. Eikä yhtään uutta opittua kirosanaa tällä reissulla]
Äidin ajatukset olivat oikeita. Luulisin, että koirankin.
Tyttäreni ajatuksista en tiedä.
Hän on lapsi ja oikeasti lapsi ajattelee
suoraviivaisemmin ja hyvään uskoen.
Kyynisyys tulee sitten myöhemmin.
Elämän myötä. Ikävä kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti