Ujon lapsen oikeudet
Ujolla lapsella on oikeus olla ujo. Ujous ei ole vika, sosiaalisten taitojen puute tai luonteenpiirre, josta tulisi ehdottomasti oppia pois. Ujous on synnynnäinen temperamentin ilmentymä, joka on yhtä oikeutettu olemassaololtaan kuin esimerkiksi uteliaisuus tai sosiaalisuus.
Jollekin lapselle ujous voi olla ongelma, jos se rajoittaa kanssakäymistä toisten lasten kanssa tai jopa estää sen; ja lapsi itse kärsii tästä. Toiselle ujous voi kuitenkin olla auvoisa olotila ja osa lapsen turvallisuuden tunnetta. Mielestäni Wikipedia onnistuu määrittelemään ujouden kapea-alaisesti ja pelkästään ongelmalähtöisesti. Hm. on hyvä muistaa, että kyseisen tietopalvelu ei ole pelkkää faktaa.
Päiväkodeissa ja kouluissa suositaan hyvin pitkälti sosiaalista ja vilkasta käytöstä ja siitä palkitaan tavalla tai toisella. Ujoa lasta kannustetaan tulemaan ulos kuorestaan usein itseisarvoisesti pysähtymättä miettimään juuri tämän lapsen persoonaa ja ujouden laatua. Lapsi voidaan jopa pakottaa tilanteisiin, joissa ujous muuttuu ahdistukseksi. Mitä pienempi lapsi, sitä heikommat mahdollisuudet hänellä on puolustautua. Antakaa hyvät kasvatuksen ammattilaiset lapselle oikeus olla ujo!
Liisa Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian laitoksen professori ja temperamenttitutkimuksen suomalainen uranuurtaja. Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin liittyen hän on ansiokkaasti ottanut sekä mediassa, että kirjoissaan kantaa ujouden puolestapuhujana. Opettajien koulutuspäivillä jo vuonna 2004 Keltikangas-Järvinen sanoi seuraavasti:
"Mikään temperamentti ei ole hyvä tai huono, vaan kulttuuri määrää, minkälaisia merkityksiä eri temperamenttipiirteille annetaan. Esimerkiksi erään tutkimuksen perusteella havaittiin, että rohkeista ja aktiivisista lapsista kehittyi Yhdysvalloissa vahva itsetunto, kun taas Kiinassa heistä tuli häiriköitä. Kiinassa ujoille kehittyi hyvä itsetunto, ja Yhdysvalloissa ujot syrjäytyivät. On tärkeää pohtia, minkälainen on kasvatusmalli meillä Suomessa. Nyt meillä näyttää olevan kritiikittömästi hyväksytty amerikkalaisen kulttuurin malli. "
Olen hurahtanut arvoisan professorin oppeihin melkoisesti. Hänen kirjojaan ovat mm. Temperamentti ja koulumenestys (2006), jonka Johanna on arvostellut blogissaan, sekä teokset Tunne itsesi suomalainen (2000) ja Hyvä itsetunto (1998).
Keltikangas-Järvinen puhuu perustellusti myös erilaisten opettajien tarpeesta otsikolla Erilaisuus kunniaan. Opettajista sitten toisella kertaa enemmän.
Jollekin lapselle ujous voi olla ongelma, jos se rajoittaa kanssakäymistä toisten lasten kanssa tai jopa estää sen; ja lapsi itse kärsii tästä. Toiselle ujous voi kuitenkin olla auvoisa olotila ja osa lapsen turvallisuuden tunnetta. Mielestäni Wikipedia onnistuu määrittelemään ujouden kapea-alaisesti ja pelkästään ongelmalähtöisesti. Hm. on hyvä muistaa, että kyseisen tietopalvelu ei ole pelkkää faktaa.
Päiväkodeissa ja kouluissa suositaan hyvin pitkälti sosiaalista ja vilkasta käytöstä ja siitä palkitaan tavalla tai toisella. Ujoa lasta kannustetaan tulemaan ulos kuorestaan usein itseisarvoisesti pysähtymättä miettimään juuri tämän lapsen persoonaa ja ujouden laatua. Lapsi voidaan jopa pakottaa tilanteisiin, joissa ujous muuttuu ahdistukseksi. Mitä pienempi lapsi, sitä heikommat mahdollisuudet hänellä on puolustautua. Antakaa hyvät kasvatuksen ammattilaiset lapselle oikeus olla ujo!
Liisa Keltikangas-Järvinen on Helsingin yliopiston psykologian laitoksen professori ja temperamenttitutkimuksen suomalainen uranuurtaja. Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin liittyen hän on ansiokkaasti ottanut sekä mediassa, että kirjoissaan kantaa ujouden puolestapuhujana. Opettajien koulutuspäivillä jo vuonna 2004 Keltikangas-Järvinen sanoi seuraavasti:
"Mikään temperamentti ei ole hyvä tai huono, vaan kulttuuri määrää, minkälaisia merkityksiä eri temperamenttipiirteille annetaan. Esimerkiksi erään tutkimuksen perusteella havaittiin, että rohkeista ja aktiivisista lapsista kehittyi Yhdysvalloissa vahva itsetunto, kun taas Kiinassa heistä tuli häiriköitä. Kiinassa ujoille kehittyi hyvä itsetunto, ja Yhdysvalloissa ujot syrjäytyivät. On tärkeää pohtia, minkälainen on kasvatusmalli meillä Suomessa. Nyt meillä näyttää olevan kritiikittömästi hyväksytty amerikkalaisen kulttuurin malli. "
Olen hurahtanut arvoisan professorin oppeihin melkoisesti. Hänen kirjojaan ovat mm. Temperamentti ja koulumenestys (2006), jonka Johanna on arvostellut blogissaan, sekä teokset Tunne itsesi suomalainen (2000) ja Hyvä itsetunto (1998).
Keltikangas-Järvinen puhuu perustellusti myös erilaisten opettajien tarpeesta otsikolla Erilaisuus kunniaan. Opettajista sitten toisella kertaa enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti