29.2.08

Oikea ilo

Photo by Lumo
Oikea ilo työssä

syntyy

oivaltamisesta,

onnistumisesta,

olennaiseen osumisesta,

oikean ratkaisun löytämisestä,

omasta tai toisten kätten tuloksesta.
---

Oikea ilo kotona

syntyy

hellimisestä,

hoivaamisesta,

huolehtimisesta,

hyvänä olemisesta,

huolenpidosta ja rajoista.
---

Oikea ilo ihmisessä

syntyy

spontaaniudesta,

suvaitsevuudesta,

suoraselkäisyydestä,

sydämen sivistyksestä,

sujut olemisesta itsensä ja maailman kanssa.
---



Oikea ilo minussa

syntyy

läheisistä,

taivaan sinestä,

kesän lämmöstä,
kirkkaista talvipäivistä,
takkatulesta ja kylmistä hetkistä,

yhden elämän elämisestä,

ainutkertaisuuden ymmärtämisestä.
---
[Ai kuka sanoi, että myöskin viimeisessä säkeistössä pitäisi peräkkäisten rivien alkaa samalla kirjaimella tai värssytavuja kuuluisi löytyä yhtä monta kuin edellisissäkin?]

16.2.08

So close, no matter how far

Musiikkia. Lyriikka täällä.


13.2.08

Ystävyys ei mahdu tekstiviestiin

Photo by Lumo

Ystävyyttä ei voi ostaa

ei myydä.

Ystävyydelle ei ole alennusmyyntiä

ei sesonkia.

Yhtä ystävänpäivää ei ole

ei yhtä tekstaria vuodessa.
---

Anja Porio sanoo sen kauniisti:

"Anna minulle
minun jokapäiväinen ystäväni
pari sanaa
pieni hipaisu
katsekin riittäisi
kantamaan sudenhetken yli."

Anja Porio: Suven valkeat yöt

11.2.08

CV

Hyvä työnantajaehdokas

Tässä on minun CV. Kokonaisia sanoja lyhenteestä en muista, kurriin ja vitamiineihin niiden artikulointi kuitenkin viittasi.
Minua ei huvittaisi kirjoitella tämmöistä turhanpäiväistä paperia ollenkaan, mutta joku sanoi, että kaikilla fiksuilla ihmisillä semmoinen on nykyisin aina.
Aivan aluksi haluan sanoa, mitä mahdolliselta työnantajaltani edellytän sitten kun kyllästyn kotona oloon.
Työaika saa alkaa aikaisintaan yhdeksältä, koska sitä ennen haluan laittaa lapset koulutielle. Viimeistään kolmelta minun on oltava joutuin takaisin kotona.
Jollakin työkaverilla on parempi olla auto ja bensakanisteri aina valmiina, koska minulla on tapana jäädä aamuisin tien päälle kun bensan varoitusvalo on palannut liian kauan.
Aamukahvi pitäisi olla valmiina, kun saavun töihin. Muussa tapauksessa terävä kieleni ohittaa luontaisen leppoisuuteni.
Työkavereiden on oltava älykkäitä, persoonallisia, ihania, anteliaita, sympaattisia, fiksuja, lojaaleja ja muutenkin mukavia. Lisäksi niillä on oltava hyvä huumorintaju.
Organisaation miesten tulee olla 60 prosenttisesti komeita, jotta silmät saavat työpäivän aikana iloa.
Pomoni toivon pysyvän mahdollisimman paljon poissa jaloista. Jouluna sopii toki muistaa esimerkiksi viskipullolla.
Minä en pidä eristyssellimäisistä yksityishuoneista. Tilan on oltava avoin ja kaikille yhteinen. Seinille pitää voida kiinnittää aforismeja ja viherkasveille on oltava tilaa pöydillä. Ikkunoissa pitää olla verhot. Ikkunoista pitää näkyä maailma.
PS. Pidän perjantait vapaata, koska silloin on siivouspäivä. Ja tiistaisin olen auttamassa lasteni koulun liikuntatunnilla.

PSS. Kesäkuukaudet olen mökillä lomalla.
PSSS. Työnantajan eduksi katsotaan sellaiset miespuoliset työkaverit, jotka silloin tällöin luovat kaihoisan katseen vaatimattomaan rintavarustukseeni. Kotona sitä ei ole vilkuillut kukaan moneen vuoteen, vaikka ostin viime kesän alennusmyynnistä oikein pushapit.
---
Ai jaa, pitikö minun sanoa jotakin myös itsestäni [pitkä mietintätauko].
No ensin olin koulussa, sitten opiskelin ja sen jälkeen olenkin ollut töissä. Olen aikuinen. Minulla on perhe [vielä pidempi mietintätauko].
Osaan englantia. Ruotsia en puhu vaikka osaankin [kahvitauko].
Minulla on erinomaiset tiedot, taidot ja osaaminen kaikessa missä tarvitaan.
---
[Hirvee homma vaivaisen paperinpalan takia]

8.2.08

Käyntikortissa lukee Home Manager

Hyvät ihmiset.

Olen vaihtanut työpaikkaa.

Äkkiseltään ajateltuna uudessa työpaikassani hyvää on
- aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala ovat luontaisetuja
- tiimityöskentelytaidoilla ja palveluhenkisyydellä ei ole niin väliä
- työmatka on lyhyt, eikä sen aikana tarvitse kuunnella Radio Novaa
- ei tarvitse nukkua palavereissa kiinnostunut ilme kasvoillaan
- voi itsenäisesti päättää työpäivien, ylityövapaiden, lomien ja rokulin ajankohdan
- kahvitunti on juuri silloin kun huvittaa
- työvaatetus voi olla melko vapaa, jopa puutteellinen
- seksuaalisen häirinnän mahdollisuus on olematon
- potkujen todennäköisyys on vielä olemattomampi
- ei ole pomoa

Kehittämisen varaa sen sijaan olisi seuraavissa työskentelyolosuhteissa
- firmassa ei ole työsuojeluvaltuutettua eikä edes luottamusmiestä
- ei ole yhtään HelpDeskiä, jonne voisi soittaa ongelmatilanteissa
- kotitöiden tekemättömyyttä ei voi enää perustella raskaalla työpäivällä
- rasittavaa perhe-elämää ei voi enää paeta työpaikalle
- kehityskeskustelu tarkoittaa sitä, että joku mies tulee taloon ja huomauttelee työsi jäljestä
- työkavereita on alle yksi
- alaisia on alle yksi
- pienestä työyhteisöstä johtuen ei ole ketään, kenestä puhua pahaa selän takana
- on vain vähän niitä, joita syyttää epäonnistumisista
- palkka ei kuulu luontaisetuihin

Uralla etenemismahdollisuudet ovat kyllä ihan kivat. Jos hoidan hommani hyvin, niin joku päivä minusta voi tulla Senior Home Manager. Se tarkoittaa sitä, että äiti on onnistunut ylipuhumaan lapsensa auttamaan kotitöissä. Pelkäksi Manageriksi en edes halua yletä, silloin joutuisin ottamaan myös auton huollon ja ulkotyöt vastuulleni.