Sankarit vaietkoon seurakunnassa
Toimittaja Jari Lindholm käsitteli 22.1 blogissaan Sankari ei puhu -kirjoituksessa Tarja Tallqvistin haastattelua Apu-lehdessä. Haastattelu oli otsikoitu “Lähihoitaja Tarja Tallqvist taistelee ihmisarvoisen vanhuuden puolesta - Kuka jää vierellesi?”. Ilman pidempiä puheita lainaan suoraan lyhyesti osaa Avun jutusta: Suosittelen lämpimästi Lindholmia lukemaan Tallqvistilta ja Elina Simoselta ilmestyneen kirjan Kuka vierelles jää, jonka julkaisuajankohtaan Avunkin haastattelu oli varmasti sovitettu. Mutta mitä siitä.
Lindholm kehui Tallqvistin työtä, mutta arvosteli sankarihaastattelujen antamista. Toimittaja luokitteli Tallqvistin niihin urheisiin ja aikaansaaviin naisiin, jotka nauttivat omista tarinoistaan vähän liikaa. Lindholmin mielestä todelliset sankarit eivät pidä ääntä itsestään, he vaikenevat, eivätkä ainakaan sorru antamaan lehtihaastatteluja. Sankarit ovat nähtävästi tosimiehiä ja -naisia, joiden pitäisi antaa ainoastaan tekojensa puhua puolestaan.
Jäin miettimään sitä, kenellä Lindholmin mielestä sitten on oikeus kertoa journalistille, mitä yhteiskunnassa tapahtuu? Ketä journalistisin perustein pitäisi haastatella? Kuka ei nauttisi omista tarinoistaan liikaa? Kuka ei toisi itseään tarpeettomasti esille?
Kelpaisiko Lindholmille Bigbrother voittaja?
Sankareita ja sankaruutta on monenlaista. Suomessa on paljon Tallqvistin kaltaisia arkipäivän sankareita, jotka uskaltavat nostaa kätensä vääryyttä vastaan, laittaa itsensä likoon tai toimia pelkän puhumisen sijasta. Eikö tällainen henkilö ansaitse haastattelunsa ja yleisö sankarinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti