Asiantuntijuus rakentuu tiedoista, taidoista, kokemuksesta, luovuudesta ja älykkyydestä kokonaisuutena, mutta ei yleensä niistä yhdestäkään yksinään. Joskus tosin törmää rautaisiin asiantuntijoihin, jotka ilman koulutusta itseoppineina lyövät laudalta kenet tahansa.
Työyhteisön erilaiset ihmiset voivat muodostaa yhdessä yhden "kokonaisen" asiantuntijan, parhaimmillaan asiantuntijaorganisaation tai ns.
oppivan organisaation (joka on eri asia kuin asiantuntijaorganisaatio).
---
Koulutuksen aikaansaamat tiedot ja taidot ovat tärkeitä, mutta koulutus tuottaa vasta potentiaalisia asiantuntijoita. Pelkkä teoreettinen tieto ei riitä, vaan sitä on osattava myös soveltaa mieluusti käytäntöön.
Tarvitaan siis kokemusta, jonka tulee olla sanonnan mukaisesti
"majakka, joka näyttää meille tietä, eikä laituri, johon kiinnitämme aluksemme". Kokemusperäistä tietoamme tulee pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja omia käsityksiä muuttamaan tarvittaessa.
---
Perinteistä ja arvostettua teoreettista älykkyyttä ehkä vielä tärkeämpää on käytännön älykkyys ja tunneäly. Tunneälykäs henkilö kykenee hyväksikäyttää ympäristöä älykkyytensä tukena. Hän osaa nuuhkia ilmapiiriä, mielialoja ja organisaation hiljaista tietoa [tacit knowledge] sekä sovittaa oman toimintansa niiden perusteella.
---
Työelämässä kohdattavat asiat ovat yhä useammin monimutkaisia, eikä niihin ole aina yhtä oikeaa ratkaisua, joka voitaisiin mekaanisesti löytää. Tarvitaan siis luovuutta, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja oivaltamista. Tyypillisesti luovuus henkilöityy usein organisaatiossa tiettyihin ihmisiin.
---
Kyseenalaistaminen ja kriittinen arviointi ovat itseisarvoja. Ne mahdollistavat olemassa olevien totuuksien ja toimintatapojen arvioinnin ja kehittämisen. Tämä vaatii sekä yksilöltä että organisaatiolta rohkeutta olla eri mieltä asioista ja kykyä käsitellä erilaisia mielipiteitä ja ristiriitoja avoimesti. Tosiasiassa se taas on työyhteisössä yllättävän vaikeaa.
Kriittisyys tarkoittaa myös kriittisyyttä itseänsä kohtaan: itsearviointia. Todellisen asiantuntijan näennäisesti helpon ongelmanratkaisun tai näppituntuman takana pyörii itse asiassa jatkuva itsearviointi, jonka perusteella asiantuntija korjaa tarvittaessa toimintaansa.
---
Asiantuntijuus rakentuu aina vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Vuorovaikutus mahdollistaa oman tiedon jakamisen, toisten tiedon hyödyntämisen, tiedon jalostumisen; ympäristö toimii tällöin muistitukena, ajatusten ja ideoiden testipenkkinä ja tiedon lähteenä.
Asiantuntijuus kehittyy parhaiten nimenomaan eritasoisten osaajien yhteisössä, tarvitaan siis sekä parempia, että heikompia osaajia.
---
Asiantuntijan profiili:
Asiantuntijalle tyypillistä on ratkaista ongelma niin, että se kasvattaa osaamista, kun taas ei-asiantuntija pyrkii karttamaan ongelmia ja etsii rutiineja.
Asiantuntija työskentelee oman pätevyytensä äärirajoilla nähden ongelmat mielenkiintoisina haasteina ja mahdollisuuksina omalle kehittymiselle.
Asiantuntija suhtautuu muutokseen ”positiivisessa odotustilassa”, muutos on mahdollisuus, ei uhka.
Asiantuntijalla kyky hahmottaa entistä laajempia kokonaisuuksia kasvaa.
Asiantuntijuus tuottaa työyhteisölle jatkuvasti kehittyvää tietoa.
---
Ai miksikö kirjoitan aiheesta. Olen kyllästynyt kuulemaan seuraavaa:
”Ai, että mihin minun tekemiseni vaikuttaa?, no en minä vaan tiedä [eikä minua oikeasti edes kiinnosta], olen oppinut vain lukemaan nämä ohjeet, painamaan enteriä ja pitämään suuni kiinni”. Niin, ehkä se oma
asenne on sittenkin tärkeintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti