Pidä aivoissa virta kytkettynä

Kuukausi sitten aloitin tämän blogisepustamisen.

Päätin silloin, että katson tammikuun ajan, mitä suustani sattuu päivittäin tulemaan [ns. Intelligence Without Brains].

---

Ja tulihan sieltä, joka päivä, sanoisinko vähän sitä sun tätä.

Osa joutaisi heti roskiin ja joissakin kohdin aivoissa on jopa ollut virta kytkettynä kirjoitushetkellä.

---

Ympäristö vaatii paluuta todellisuuteen.

Perheeni on raivoissaan, kun äiti ei kuule eikä näe mitään ajatuksissaan. Töissä ovat alkaneet huomautella jatkuvasta poissaolevasta katseestani. Olen myöhästynyt useista palavereista ja missannut yhden kokonaan. Kaksi kertaa olen unohtunut saunaan pohtimaan sepustamisen syvintä olemusta. Joskus öisin on pitänyt hiipiä salaa tietokoneelle raapustamaan ajatuksia muistiin. Flow-tilaan olen tipahtanut toistuvasti [tuopa kuulosti hienolta].

---

Minulla on itseasiassa ollut äärettömän hauskaa. Siinä kai se idea onkin, että tekeminen itsessään on palkitsevaa ja nautittavaa. Muulla ei mielestäni ole mitään merkitystä.

---

Palautan itseni nyt kuitenkin takaisin arkeen ja jatkan luultavasti väsäämisiäni hieman harvenpaan tahtiin kuin päivittäin.

Jospa sitten olisi jotakin sellaista, mikä se sana taas olikaan...korkeakulttuurista sanottavaa [muistettava tarkistaa Wikipediasta, mitä se oikein tarkoittaa].

Terveisin diletantti

[Päivitys: ei kun oliko se tiledantti?]

Lisää kaapista ulos tulijoita

Pakko raportoida tuohon äskeiseen postaukseeni liittyen.

Myös Jorma Ollila tuli kaapista ulos. Tässä uutinen.

Kaappiutilitaristit

Kuva www.bsg.fi

Viime vuosina erilaisista kaapeista on kömpinyt ulos useita siellä aikaisemmin viihtyneitä. Tiedoksi kaikille, että eilen käsittelemästäni kirjasta löysin myös kaikki meidät loputkin, jotka emme vielä ole ehtineet tulla ulos.

Robert Wrightin mukaan me kaikki olemme hyötyajattelijoita, eli toimintaamme leimaa pyrkimys onnellisuuden ja tyytyväisyyden maksimoimiseen ja kurjuuden minimoimiseen.

Hän nimeää meidät kaappiutilitaristeiksi.

---

Niille meistä, jotka haluavat maksimoida tyytyväisyyden ja kaivautua onnellisuuden tilastoihin tarkemmin, seuraavat linkit johdattavat lähteille:

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tutkimus onnellisuudesta 2005:

Onnellisuuden vaikea yhtälö

Kansainvälinen onnellisuuden tutkijaverkosto:

International Society for Quality of Life Studies

Kansainvälinen onnellisuustietokanta:

World database of Happiness

Tieteellisesti onnesta

Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi? on Tatu Hirvosen ja Esa Mangelojan kirjoittama mainio kirja onnellisuudesta. Kirja avaa tieteellisen näkökulman onnellisuuteen ja kokoaa yhteen tähänastisten tutkimusten tuloksia.

Onnellisuudella on monta taustatekijää ja tiedettä kiinnostaa yhä enemmän selvittää onnen salaisuus: "Onnellisuuden tutkiminen on alkanut kiinnostaa yhä suurempaa joukkoa psykologeja, sosiologeja ja kansantaloustieteilijöitä. He etsivät vastauksia kysymyksiin Mitä onnellisuus on? Ketkä ovat onnellisia? Onko onnellisuus meille hyväksi? Voidaanko siihen vaikuttaa?"

---

Yllätyksellisesti:) onnellisuuteen kannattaa tutkimustulostenkin valossa selvästi pyrkiä: "Onnelliset ihmiset ovat yleensä muita energisempiä, päättäväisempiä, joustavampia, luovempia ja sosiaalisempia, he kestävät paremmin turhautumista ja ovat terveempiä."

---

Hauskaa on se, että kirjasta löytyy yksikäsitteinen kaava onnellisuuden saavuttamiseen:
Onnellisuus = P + (5xE) + (3xH). [Kyllä tiede tietää].

---

Tutkimustulokset kumoavat useita harhaluuloja onnellisuudesta:

- kaiken kaikkiaan raha ei tee onnelliseksi, vaikka käyttäydymme kuin se niin tekisi

- lotossa voittaminen tekee monet vähemmän onnelliseksi

- onnellisuus on osittain synnynnäistä

- ilmastolla ei ole onnellisuuteen vaikutusta.

---

Kirjan mukaan useat eri tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että suurin osa ihmisistä on onnellisia. Lisäksi Suomi maana on yksi maailman onnellisimmista valtioista (7). Kuitenkin "EVA:n onnellisuusraportin "kahdeksan suomalaista kymmenestä on onnellinen" -tulos jättää vielä yli miljoona suomalaista onnettomiksi."

---

Kiinnostavaa on se, että taloudellinen kasvu ei ole tehnyt ihmisistä aiempaa onnellisempia, eikä sillä ole yhteyttä onnellisuuteen. Kirjoittajat kritisoivat hyvinvointivaltiomme myyttiä:

"Puolueet ovat hellyttävän yksimielisesti milloin säilyttämässä, puolustamassa tai kehittämässä pohjoismaista hyvinvointivaltiomalliamme. Jossain vaiheessa keskustelua tulee usein myös ilmi, että vain talouskasvu on tehnyt mahdolliseksi hyvinvointivaltion rakentamisen, ja niin on jatkossakin. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on pyhä asia, ja sen olemassaoloa kritisoiva poliitikko ajautuisi välittömästi äänestäjien ja median epäsuosioon."

Hyvinvointivaltio ei myöskään takaa onnellisuuden jakautuvan yhtään tasapuolisemmin: "Kansalaisten hyvinvointi ei jakaudu yhtään tasa-arvoisemmin niissä maissa, joissa hyvinvointivaltio on toteutunut laajimmin."

---

Jonkun onni on saada enemmän ja isompaa kuin naapurilla: "Ihmisten kulutuksesta kokema hyöty ei siis ainoastaan riipu kulutuksen absoluuttisesta määrästä, vaan myös oman kulutuksen suhteesta muihin. Kun kulutamme ja ansaitsemme enemmän kuin naapurimme, koemme tyydytystä."

---

Suomessa on tutkittu myös eri puoluiden kannattajien onnellisuutta. Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien kannattajat ovat muita onnellisempia. [Kumma etteivät käytä tätä VaaliAseena].

---

Ihmiset nostavat tutkimuksissa onnellisuuden peruskiviksi odotetusti terveyden, perheen ja ihmissuhteet. Itse miellyin Freyn ja Stutzerin näkemykseen siitä, että onnellisuutta ei oikeasti voi määritellä kukaan muu kuin yksilö itse.

Mielestäni jokaisella on henkilökohtaiset onnellisuuden lähteensä ja jokainen mittaa onnellisuutensa määrää omalla asteikollaan. Psygologi Jonathan Freedmankin näkee asian hyvin yksinkertaisena: "jos tunnet olevasi onnellinen, olet onnellinen".

---

Kirjassa on osuvat loppusanat: "Siitäkään, että muistaisimme olla välistä kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä olemme elämässämme saaneet kokea, tuskin olisi mitään haittaa onnellisuudellemme. Itse asiassa sekin on jo empiirisesti todistettu."

---

Ai miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi? Se kannattaa itse lukea kirjasta.[Päivitys: tuli vasta mieleen, että asiaa voi tutkia empiirisesti myös itse]

Ulos

Photo by Lumo

Tänään on hyvä päivä mennä metsään. Kirjoittaminen saa nyt jäädä.

---

Mene hiljaisuuteen
kuuntelemaan,
mitä sinulle kuuluu.

Mene metsään
ja ajattele rauhassa ajatus,
joka siellä sinulle on.

Sointu Sallinen

Sydänloogistukaamme

Photo by Lumo

Oppiminen on elämänpituinen prosessi.

Toivoisin oppivani lisää sydämen viisautta. Elän vielä [epä]toivossa asian suhteen.

---

Sydämestään viisas osaa toimia luonnostaan oikein ja huomioida kanssaihmiset ympärillään. Viisaus laskeutuu usein sellaisten henkilöiden sydämeen, jotka ovat nähneet ja kokeneet elämää pidempään.

---

Nämä ihmiset näkevät harmaan kaikki sävyt ja mustavalkoisuus on heille tuntematon käsite.

---

Suvaitsevaisuus on heille tapa kohdata toinen ihminen.

---

Sanotaan, että viisaudessa sydämen tunto ja järjen logiikka yhdistyvät.

---

Siis näiden totuuden etsijöiden sanoilla sydänloogistukaamme.

Elän parasta aikaa

Toinen seitsenvuotiaistani kysyi: "Eikö äiti elämä ole tylsää sitten oikein vanhana? Ne ei laske rattikelkalla eikä katso piirrettyjä, ja eihän ne kehtaa sitten enää leikkiäkään?"

Mieleeni tuli Lasse Reijomaan runo

---

Luen lehdet tarkkaan:

"Kammottava totuus on se,
että oon kohta 24-vuotias,
siis niinku vanha.

Ei mun oo tullu mieleen pelätä vanhuutta,

mutta kyllä tää ympäristö saa pelkäämään”

Rakas ystävä, nuorten palstalta.

Kerro itses kolmella

ja tule minun ympäristööni,

kylään vanhan luokse.

Toimitus tietää nimeni ja osoitteeni.

Nimimerkki ”Elän parasta aikaa”

Voin tulla noutamaan sinua autollani.

Lasse Reijomaa

---

Vasta viime vuosina olen oppinut itse elämään parasta aikaani. Kuten laskemaan rattikelkalla ja katsomaan piirrettyjä aikuisena.

Sankarit vaietkoon seurakunnassa

Toimittaja Jari Lindholm käsitteli 22.1 blogissaan Sankari ei puhu -kirjoituksessa Tarja Tallqvistin haastattelua Apu-lehdessä. Haastattelu oli otsikoitu “Lähihoitaja Tarja Tallqvist taistelee ihmisarvoisen vanhuuden puolesta - Kuka jää vierellesi?”.

Lindholm kehui Tallqvistin työtä, mutta arvosteli sankarihaastattelujen antamista. Toimittaja luokitteli Tallqvistin niihin urheisiin ja aikaansaaviin naisiin, jotka nauttivat omista tarinoistaan vähän liikaa.

Lindholmin mielestä todelliset sankarit eivät pidä ääntä itsestään, he vaikenevat, eivätkä ainakaan sorru antamaan lehtihaastatteluja. Sankarit ovat nähtävästi tosimiehiä ja -naisia, joiden pitäisi antaa ainoastaan tekojensa puhua puolestaan.

Jäin miettimään sitä, kenellä Lindholmin mielestä sitten on oikeus kertoa journalistille, mitä yhteiskunnassa tapahtuu? Ketä journalistisin perustein pitäisi haastatella? Kuka ei nauttisi omista tarinoistaan liikaa? Kuka ei toisi itseään tarpeettomasti esille?

Kelpaisiko Lindholmille Bigbrother voittaja?

Sankareita ja sankaruutta on monenlaista. Suomessa on paljon Tallqvistin kaltaisia arkipäivän sankareita, jotka uskaltavat nostaa kätensä vääryyttä vastaan, laittaa itsensä likoon tai toimia pelkän puhumisen sijasta. Eikö tällainen henkilö ansaitse haastattelunsa ja yleisö sankarinsa.

Ilman pidempiä puheita lainaan suoraan lyhyesti osaa Avun jutusta:

"Lähihoitajana Tarja on avannut suunsa nähdessään hoitajan väärää vallankäyttöä, jopa seksuaalista väkivaltaa, kun moni oman työpaikkansa tai ehkä johtoasemansa ja maineensa puolesta pelännyt on vaiennut.

Tehyn lehteen kirjoittamassaan kolumnissa ja monessa muussa yhteydessä hän on arvostellut jatkuvasti vaihtuvia hoitajia, vaikka omahoitajasta asiakas maksaa.

Hän kertoi, että Helsingin kaupungin kotihoitokäynti sai kestää asiakasta kohden vain viisitoista minuuttia, ja sai virkamiehiltä porttikiellon Helsingin kaupungin töihin"

Suosittelen lämpimästi Lindholmia lukemaan Tallqvistilta ja Elina Simoselta ilmestyneen kirjan Kuka vierelles jää, jonka julkaisuajankohtaan Avunkin haastattelu oli varmasti sovitettu. Mutta mitä siitä.

Kiitos, enemmän näitä sankaritarinoita.

Tallqvistin toimista vanhusten ja lähihoitajien hyväksi voi lukea vaikka täältä , täältä, täältä tai täältä.

Tyhjästä saa maksaa

Photo by Lumo

Sain jäteyhtiöltä lisälaskun. Jäteastiani on kuulemma säännöllisesti ylitäytetty. Soitin kyseiseen yhtiöön. Asiakaspalvelussa vastasi naishenkilö.

- Olen saanut lisälaskun ylitäytetystä jäteastiasta.

- Niin?

- Jäteastiamme on usein myös alitäytetty. Eikö sitä voisi huomioida hyvityksenä ylitäyttöön?

- Kuulkaa, jos te saatte ylinopeussakon, niin hyvitetäänkö siinä ne ajokerrat, kun olette ajaneet alinopeutta? Tai jos te saatte viivästyskorkolaskun maksettuanne laskunne myöhässä, niin huomioidaanko siinä se, että olette joskus sattunut maksamaan laskunne ennen eräpäivää?

---

Terävä nainen.

---

Maksoin kiltisti lisälaskun ja piruuttani vielä ennen eräpäivää.

Miehet järkeilevät, naiset havainnoivat (Rousseau)

Photo by Lumo

Anonyymilta kommentoijaltani sain vinkin naisverkostouutiseen. Talouselämän Nainen on naiselle tuki artikkelissa kerrotaan uudesta naisille puuhattavasta verkostosta teknisellä miesvaltaisella alalla. Hankkeen tarkoituksena on parantaa naisten uramahdollisuuksia teknologia-alojen yrityksissä ja tutkimuksen piirissä.

Kaikki kunnia hienolle hankkeelle, mutta silmiin pisti yksi artikkelissa mainittu perustelu naisverkoston tarpeelle. Hankkeen projektipäällikkö Pirjo Putila sanoo seuraavasti "Haluamme lisätä tyttöjen ja naisten kiinnostusta tekniikkaan. Samalla saamme tekniikkaan lisää naisten arvoja".

Naisten arvoja? Ovatko työelämään tai elämään yleensä liittyvät arvot todella sukupuolisidonnaisia?

Aiheesta on tehty satoja tutkimuksia. Kiihkeimmin naisten omiin arvoihin uskovat puhuvat ns. Välittämisen etiikasta, joka heidän mukaansa kuuluu nimenomaan naisten arvomaailmaan useammin kuin miesten. Naisten arvojen on väitetty perustuvan myös enemmän vastuuntuntoon sekä moraaliseen selkärankaan.

Mene ja tiedä. Allekirjoitan sen, että naiset toimivat usein eri tavalla kuin miehet. Naiset ovat usein hienovaraisempia ja heillä on usein kehittyneempi tunneäly kuin miehillä. [huomaa, käytin kolme kertaa sanaa usein, joka ei ole sama kuin aina].

Mutta ovatko naisten arvot erilaisia kuin miesten ja ovatko ne lisäksi jollakin tavalla parempia?

Palatakseni Talouselämän artikkelin otsikkoon Nainen on naiselle tuki, niin omien satunnaisten, ei tieteellisten havaintojeni perusteella sanoisin, että joskus myös nainen on naiselle susi [tai uhka, kuten anonyymi oli hyvin sanonut kommentissaan]. Verkostossakin.

[Miesvaltaisella teknologia-alalla työskentelevänä verkostoiduin itse jo muinoin. Itse itseni kanssa. Meillä on mennyt ihan hyvin. Tuemme toisimme vastavuoroisesti, itseni ja minä.]

Verkostossa

Maailmassa on iät ajat muodostettu verkostoja yhteisten intressien ympärille. Miesten verkostoja, naisten verkostoja, markkinointiverkostoja, poliittisia verkostoja, liike-elämän suhdeverkostoja, blogiverkostoja....

Naisverkostoihin en itse kummemmin usko. Verkoston jäseniä kun yhdistävät mielestäni paljon merkityksellisemmät asiat kuin sukupuoli.

Idealistisena haihattelijana uskon, että parhaimmillaan verkosto rakentuu spontaanisti erilaisista ihmisistä, jotka ajattelevat samoin tai vaikkapa taistelevat yhteisen asian puolesta.

Tällaisessa verkostossa toimii ihmisiä. Ei ole väliä, ovatko he miehiä vai naisia.

Tässä kaksi tarinaa suunnattomasti kunnioittamistani verkostoista kahdelta eri puolelta Suomea [kirj.huom: henkilökohtaisesti minulla ei ole kunnia kuulua kumpaankaan näistä].

(© www.halmeniemi.info)

Mäntyharjun kunnassa lähellä Mikkeliä olevassa Halmeniemen kylässä verkosto muodostui 2004 niiden ihmisten ympärille, jotka uskoivat lapsen oikeuteen pieneen ja turvalliseen kouluympäristöön lähellä kotia.

Nämä ihmiset menivät läpi harmaan kiven.

He kävivät pienin voimavaroin hirvittävän taistelun uskomansa asian puolesta kuntaa vastaan eri oikeusasteissa. He ottivat lapsensa pois koulusta ja pyörittivät omilla rahoillaan vapaakoulua vuoden, sekä saivat erittäin arvostetun opettajan tekemään opetustyötä talkoovoimin. He saivat puhuttua opetusministeriön ennenkuulumattoman hankkeensa taakse ja syksyllä 2006 Halmeniemellä on alkanut kolmevuotinen kehittämishanke "Halmeniemen Vapaa Kyläkoulu" ministeriön rahoituksella.

Minä kumarran syvään. Jos jotakuta kiinnostaa lukea tämän verkoston periksiantamattomuudesta, koko tarina on nähtävissä täältä. Vireän kylän elämästä enemmän osoitteessa www.halmeniemi.info.

[Päivitys: Halmeniemen verkosto kertoi, että OPM'n raha on olemassa, mutta he eivät löydä tahoa jolla olisi hyväksyttävä opetuksenantamislupa, ja joka ottaisi koulun 'hoteisiinsa' eli hallinnoitavakseen. Tässä yhteydessä neuvotteluja on käyty kunnan, naapurikunnan, kahden yliopiston, ja yhden valtion laitoksen kanssa ilman tulosta!!!! (tilanne 19.1.2007)]

(© www.vattaja.com by JN)

Suomessa sijaitsee yksi Pohjois-Euroopan suurimmista yhtenäisistä hiekkarannoista, korvaamattoman arvokas dyynialue. Paikan nimi on Vattaja ja se löytyy länsirannikolta Oulusta n. 170 km etelään, Kokkolasta n. 30 km pohjoiseen.

Hiekkaa, puhdasta rantaa, dyynejä, luontoa. Natura2000 luonnonsuojelualue!!!

Kyseisellä alueella asuu ja harjoittelee vuokralla myös Suomen armeija mukanaan ammukset, pommit ja muut räjähteet. Korkein poliittinen johto puolustusministeriötä ja ympäristöministeriötä myöten "siunaa" asian. Näin tuhotaan yksi Suomen maailmanperinnöistä.

Vattajan puolesta taistelee verkosto, joka koostuu sekä paikallisista asukkaista, että muista henkilöistä eri puolella Suomea. Yhteistä heille on yritys säilyttää tuleville sukupolville jotakin korvaamatonta. Kun verkoston vastapuolella on noinkin kevytkenkäisiä instituutioita, tehtävä on vaikea.

Toivon sydämestäni, että oikeudenmukaisuus voittaa. Armeijan hirvittävää käden jälkea alueella voi seurata täältä. Alueen viralliset sivut löytyvät osoitteesta www.vattaja.com.

Sarjassa Loistavia blogeja OSA 2

Meppi Eija-Riitta Korholan blogi saa minut sanattomaksi ihailusta. Blogissa on paljon Ajatuksia! Korhola on onnistunut valloittamaan suomalaisista kaikki kohderyhmät hienovaraisten blogikirjoitustensa kautta. Tässä muutamia esimerkkejä:

Naiset ovat myytyjä:

"Mutta näin vain on, että suomalaisessa kulttuurissa osaava ja vakavasti otettava nainen on perinteisesti laittamaton ja tympeä ruustinna." [linkki]

"Nainen, joka kulkee tyynyn jälki hiuksissaan koko päivän, saattaa antaa suomalaisessa politiikassa osaajan kuvan mutta Euroopassa sellainen on homssu." [linkki]

---

Miehet Korhola hurmaa yhdellä lauseella:

"Konrad on siitä hauska kollega, että mieheksi hänellä on poikkeuksellisen tarkka silmä ja valistunut maku" [linkki]

---

Korhola tavoittaa koko kansan selkokielellään:

"Toisaalta naiset ovat joskus provosoituneet tästä asetelmasta defenssiin" [linkki]

"Toisen ihanteena on sekularistinen, relativistinen yhteiskunta ja toisen ihanteena pluralistinen." [linkki]

---

Korholan poliittiset naiskollegat saavat häneltä solidaarisia kannanottoja:

"On ajattelematonta, että maassa, jonka viennistä kulttuuri muodostaa merkittävän osan, kulttuuriministereiltä ei edellytetä alan erityisosaamista tai asiantuntemusta". [linkki]

"Lentokoneessa lehdet nähtyäni tajusin heti, että nyt Olli Saarela, vanha tuttumme, on tehnyt Tanjalle hyvin vakavan vahingon." [linkki]

---

Avuttomat tuntevat yhteenkuuluvaisuutta tämän lukiessaan:

"Puhelimen akku oli lähes lopussa, joten hotellille päästyäni päätin suihkun lisäksi odottaa siellä sen verran, että saisin hieman virtaa laitteeseen – muuten en löytäisi avustajaani Miikkaa enkä muitakaan kollegoita." [linkki]

"Mutta siellä ei ollutkaan ketään ja eräs mies tuli sanomaan, että euromepit kokoontuvat kerrosta alempana." [linkki]

"Vaadin löytää jonkun, joka voisi auttaa. Pääsin lopulta sisään kelvottomalla passilla, kun löytyi eräs, joka vakuutti minut itseni kelvolliseksi." [linkki]

---

Lopuksi päiväkirjaote, joka teki minuun todella suuren vaikutuksen.

"Logiikan jatkokurssin selvittäneenä ymmärrän, että tästä voi vetää lukuisia johtopäätöksiä." [linkki]

---

Pienenä miinuspuolena mainittakoon, että Eija-Riittaan saa yhteyden ainoastaan Kysy Korholalta palstan kautta. Ei siis sano, kommentoi tai puhu -palstan kautta.

Mutta eihän kenelläkään toki voisikaan olla mitään sanottavaa hänen jälkeensä.

---

Ai kontekstistaan erotettuja yksittäisiä lauseita, joiden merkitys muuttuu viitekehyksen kadotessa ympäriltä?...No niinpä, menkää ja lukekaa itse sitä blogia.

---

Tosiasiassa tämä on pelkkää homssuisen naisen kateutta. Sen lisäksi, että minulla on tyynyn jälki sekä hiuksissa että poskessa päivittäin, niin minulla on surkeat kynnetkin [kts. Korholan kynnet kuvassa]. Anteeksi.

Vihan perintö

Suomessa sataa vettä keskellä sydäntalvea. Ilmastonmuutos se siellä etenee vääjäämätöntä tietään. Kyseisen sanan markkina-arvo on kasvanut eduskuntavaalien lähestyessä kummasti.

---

Asiallisia ja kriittisiä pohdiskeluja aiheesta lukee kyllä mielellään, kuten esimerkiksi tämä NimBlogin [tosin olen eri mieltä ydinvoimasta]. Suomen Greenpeacen artikkeleita joutaisi käydä vilkuilemassa tiuhempaankin tahtiin. Tässä yksi lukemisen arvoinen aiheesta Voiko ilmastonmuutokseen sopeutua hieman erilaisesta näkökulmasta.

Artikkelin kirjoittaja Kaisa Kosonen esittää reportaasinsa lopuksi hyvän kysymyksen

"Niin, ja loppujen lopuksi, voiko ilmastonmuutokseen sopeutua? Monet eläinlajit eivät voi. Voiko ihminen?"

---

Varmaa on se, että tulevaisuuden sukupolvet tulevat pitämään meitä vastuuttomina, ahneina ja typerinä ihmisinä kaikesta tästä tehokkuudesta, kehittyneestä teknologiasta, ihmiskunnan suurista saavutuksista ja korkeakulttuuristamme huolimatta.

---

He tulevat vihaamaan meitä sen vuoksi, mitä me jätämme perinnöksi.

---

Sen vihan me olemme totisesti ansainneet.

Ikävät ihmiset

Ikävät ihmiset pilaavat mukavien ihmisten elämän. Ikävä ihminen on kyyninen, ilonpilaaja, epäkohtelias, pikkusieluinen, näköalaton, masentava, kateellinen, elämäänsä kyllästynyt tai sitten vain muuten syväjäätynyt.

Vedoten siihen, että olen sanonut Ei ikäville ihmisille, haluan heiltä työrauhan, kotirauhan sekä kaikinpuolisen lähestymiskiellon.

Yhtä ikävää virkamiestä vastaan jätin äskettäin kantelun, mutta olen alkanut miettiä, pitäisikö tehdä, kuten Touhulan perheen äiti suunnitteli aikanaan

rakastaa ne kuoliaaksi.

Vai joutuisikohan siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen?

Mööpeleitä

Miehet menevät sekaisin kummallisista asioista. Teknisistä vempaimista. Tämä iPhone oli kaiken huippu. Miehet olivat hurmiossa, ja kertoivat heti ensitunnelmansa. Että tässä se on edestä ja tässä takaa ja kuinka kaunis ja litteä ja ihana se on...se suorastaan kuumottaa näppejä [eikö se ole huono ominaisuus puhelimelta?].

Minä ajattelin sitten esitellä omia vempaimiani. Vaikken minä niistä niin innoissani olekaan.

Tässä on minun kannettava. Se on litteä ja toimii.

Ja tässä teknofriikeille näkyviin sen tekniset tiedot.

Tässä tälläinen rakennelma, joka liittyy minun työhöni. Se on kirkas ja kaunis.

Ja tällä voidaan vaihtaa ajatuksia langattomasti. Sillä on kivat sarvet ja siinä on sinistä.

Lopuksi minun iPhoneni. Sillä voi soittaa. Puheluita. Eikä se kuumenna näppejä.

Brändää osaamisesi ajoissa

Ai tämäkö? Se on minun ennustuspalloni. Photo by Lumo

Yritysfuturologi Tarja Meristö on ennustanut tulevaisuutta lasipallostaan Ratkaisu -lehdessä. Tai anteeksi maalaisuuteni, oikeammin sanoen hänen mukaansa "yritysfuturologin työ ei ole ennustamista, vaan signaalien ja trendien tutkimista ja tulevaisuuden skenaarioiden laatimista".

Meristö analysoi nykyaikaa seuraavasti: "Elämme 24/7/365 -elämää, jossa tapahtuu koko ajan ja jatkuvalla syötöllä. Teknologia luo illuusion, että elämä on elettävä pikakelauksella. Ihminen on muuttunut lyhytjänteiseksi ja kärsimättömäksi. Kaikilla on kiire julistaa innovaatioiden mantraa, mutta kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä ja antaa innovaatioiden tulla."

Yritysten hallitukset Meristö laittaa futurologiassaan rohkeasti uusiin puihin: "Yritysten kannattaisi hankkia hallituksiinsa "osa-aikaisia kylähulluja" tuomaan uusia näkemyksiä".

Kiinnostavinta artikkelissa oli kuitenkin se, mitä Meristö sitten Ennustaa: "Rekrytoinnissa käydään jatkossa kova kilpailu. Osaaminen kun ei ole paikkaan sidottua. Kansainvälisessä kilpailussa selvitäkseen jokaisen tulee brändätä oma osaamisensa".

Hoh hoijaa, juupa juu. Kaiken kiireen keskellä tässä pitää vielä alkaa keksimään itsellensä brändiä...[pakenee takaviistoon paniikissa tutkimaan Wikipediasta, että mitäs ihmettä se brändi taas oikein tarkoittikaan. Onhan se hommattava, kun se futurologi kerran sanoi niin]

PS. Kyllä minä haluaisin olla se kylähullu siellä hallituksessa. Siitä maksetaan kuulemma hyvin, eikä siellä kai mitään erikoista kylähullun roolissa tarvitse tehdä.

Kunhan on hullu.

Haluan sanoa Ei

Photo by Lumo

Talouselämän nettisivuilla on Pekka Seppäsen 12.1 kirjoittama loistava kolumni otsikolla Jonkun pitää sanoa Ei. Minun piti lukaista teksti kolmeen kertaan, koska olin niin myyty.

Seppänen toteaa mm. seuraavasti:

"Kypsän ja aikuiseksi kasvaneen ihmisen merkki on se, että hän osaa sanoa ei. On sama, onko kyseessä lapsiaan kasvattava isä tai äiti vai aikuisiaan työpaikalla kaitseva isä- tai äitijohtaja."

"Ein sanominen tarkoittaa joskus sitä, että on eri mieltä kuin muut, oli kuinka oikeassa tahansa. Tätä harva haluaa."

"Kun sanoo ei, toisille voi tulla paha mieli. On paljon mukavampaa ja helpompaa sanoa kyllä."

"Maailma on täynnä mielistelijöitä ja myötäilijöitä, joille ei on mahdoton sana. He näyttävät ihmisystävällisyydessään vihreää valoa yhtä aikaa joka suuntaan. Seurauksena voi olla vain liikenteen puuroutumista ja yhteentörmäyksiä."

"Risto Jarvan elokuvassa Mies joka ei osannut sanoa ei pastori Aimo Niemi kirjoittaa nimensä sekä puutalojen säilyttämistä puoltavaan adressiin että niiden purkamista puoltavaan adressiin. Aimo Niemiä tulee vastaan joka päivä."

Seppänen ottaa kantaa myös Kyllä sanan puolesta:

"Erityisesti työnteon oppaissa opetetaan nykyään sanomaan ei. Sanavarastossa olisi hyvä olla myös kyllä."

"Kyllä on hyvä sana aina silloin, kun tarjolla on jotakin uutta, vierasta ja pelottavaa, oli kyseessä sitten avantouinti, tanhuilta, uusi toimenkuva tai uusiin ihmisiin, kulttuureihin ja paikkoihin tutustuminen."

Laadin välittömästi oman Ei listani:

- ei liialle työnteolle [vietän parhaillaan lauantaita töissä]

- ei huonolle oma[lle]tunnolle

- ei turhille kotitöille

- ei lasten kokeillaan-jos-se-sattuisi-lupaamaan kysymyksille

- ei lehtimyyjille

- ei sosiaaliselle pakolle ja painostukselle

- ei mitähän-ihmisetkin-siitä-sanovat ajattelulle

- EI ikäville ihmisille.

Kyllä kaikille minulle tärkeille asioille, joita aina siirrän tulevaisuuteen, koska en osaa sanoa oikeassa kohtaa Ei.

[PS. Jos Ei-listaa lähestyisi maailmanparannukselliselta kannalta, siitä tulisi masentava ja pitkä]

Riittääkö rakkaus?

Joskus tuolla rakkausrintamalla on kotona vähän hiljaisempaa, eikä oikein tapahdu sanoisinko mitään. Ei kuulu eikä näy rakkaudenvaloja, ruusuja, tulisia suudelmia...ei edes kiihkeitä katseita.

Silloin kaukorakkaus lämmittää.

Minun päiväunissani on kaksi hurmaavaa miestä.

Paljastan teille sieluni ja pläjäytän niidet kuvat nyt tähän.

Piiparisen kuva © yle.fiEttäkö kumman kaa? Sehän riippuu vähän päivästä, vaihtelu kun virkistää. Johnnyn kanssa luomme jo kiihkeitä katseita toisiimme, mutta Piiparisen kanssa olemme päässeet vasta tutustumisasteelle, sillä kun on se Hellä aina katsomassa perään.

Oikeasti minun piti vastata vain tuohon otsikon kysymykseen itselleni.

Heräsin yhtenä aamuna ja vilkaisin sitä miestä vieressäni ja totesin, että pidän sen sittenkin mieluummin, kuin vaihdan Johnny Deppiin. Että rakkaus riittää, ainakin tänään.

Sori vaan Johnny.

Sielun täytyy ehtiä mukaan

Joskus on pakko odottaa, että sielu ehtii mukaan, että sille kertoo menneen päivän tarinan. Pysähtyy kuuntelemaan, mitä sille kuuluu. Kysyy, olenko vielä tallessa. Etsii itsensä ja pitää löytämänsä ehjänä.

---

Nukkumaan käydessä
ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti
ja ihailen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,minä luotan sinuun

Eeva Kilpi

Onneksi en kuulu suuriin ikäluokkiin

Media ja kaikki yhteiskunnalliset instituutiot näyttävät rakastavan suuria ikäluokkia.

---

Suuret ikäluokat ovat syyllisiä kaikkeen mahdolliseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensin he pistivät syntyessään uusiin puihin neuvolat ja koululaitoksen. Sitten he eivät synnyttäneet tarpeeksi lapsia jatkuvuuden turvaamiseksi. Nyt ikäluokka istuu tulppana yhteiskunnan huipulla ja seisoo esteenä nuorempien työelämään pääsylle ja etenemiselle. Heistä johtuen on pakko edistää työssä jaksamista ja korottaa eläkeikää. Jatkossa kyseinen sukupolvi on eläkepommi ja yksin heidän syytään on siitä johtuva työmarkkinoille syntyvä työvoimapula. Kaiken muun lisäksi tämä paheellinen joukko muodostaa tulevaisuussa ongelman myös vanhustenhoidossa ja terveydenhoidossa. [Ai niin, jossain sanottiin vielä, että ahneitakin ovat].

---

Hyi teitä, ettäs kehtaatte pilata meidän muiden ikäluokkien elämän.

---

Kannattaisi valita hieman paremmin syntymäaikansa.

Onnellisuutta kotitöistä

"Lumon pyykit 9.1.2007" Photo by Lumo

Minun piti tänään kirjoittaa vakavasti onnellisuudesta, mutta sattuneesta syystä en pysty.

---

Helsingin Sanomat uutisoi eilen 8.1.2007 kotitöistä otsikolla Miehillä enemmän vapaa-aikaa kuin naisilla.

Tehdyn tutkimuksen mukaan: "Naiset tekevät keskimäärin yhdeksän tuntia viikossa enemmän kotitöitä kuin miehet".

Jos nainen käy ansiotöissä, kotitöihin käytetty aika vähenee. Hänen kokonaistyöaikansa ei kuitenkaan vähene

---

Tänään töissä pohdiskelin asiaa keppijumpan ohessa. Siis yhdeksän tuntia ENEMMÄN kuin miehet. Tämähän tarkoittaa sitä, että naiset itse tekevät keskimäärin enemmän kuin yhdeksän tuntia kotitöitä viikossa tai sitten miehet eivät noin keskimääräisesti tee yhtään tuntia kotitöitä vastaavana aikana.

---

Laskin moneen kertaan keskimääräiset kotityöni ansioäitinä, enkä päässyt yhdeksään tuntiin edes kahdessa viikossa. Kiittelin kohtaloa ja aikanaan tekemääni hyvää naimakauppaa. Meillä mies tekee enemmän kotitöitä kuin minä. Se on saanut syntymälahjaksi jonkin siivousgeenin, joka minulta puuttuu kokonaan.

---

Mies oli lukenut uutisen tänään.

---

Ja siitä syystä en kirjoita nyt onnellisuudesta.

---

Minä teen kotitöitä.

Sarjassa Loistavia blogeja OSA I

Kansanedustajaehdokkaan huippublogi. Kävin Kimmo Sasin blogissa. Se on sanonut blogissaan 14.12.2006, jotta sen blogi avautuu silloin. Sen jälkeen ei ole mitään merkintöjä [tänään on siis ääh...8.1.2007].

Hm..luuleeko se, että riittää, jos ajattelee ne ajatukset sinne blogiin?

---

... tai olisiko sen taustakirjoittajat olleet vähän liiankin luovasti laiskoja?

---

...vai voisiko se odottaa niinku ekaks juuri Minun henkilökohtaista yhteydenottoani?

---

...Eihän se nyt ole voinut sentään hyvänen aika unohtaa, että sillä on vaalikampanja alkamassa [hei sanokaa sille nyt joku..]

---

..Tai sitten sille ei ole tullut vielä yhtään ajatusta mieleen.

---

Mutta sen puku on kyllä hieno siellä blogissa olevassa kuvassa, joten kyllä siellä kannattaa käydä visiitillä.

Haluan työrauhan

Tampereen yliopisto on julistanut Suomeen työrauhan tänään 8.1.2007 klo. 12. Siihen vedoten haluan moisen ehdottomasti myös itselleni. Olen ajatellut lähestyä työnantajaani seuraavanlaisella julistuksella, jonka tyyppisen olen muistaakseni nähnyt joskus jossakin

Vaadin työrauhaa seuraavilta häiriötekijöiltä:

• asiakkaat
• pomo
• työpalaverit
• työmatkat
• työposti
• työsähköposti
• työpuhelut
• työkaverit
• työ.

Saisin sitten takuuvarmasti aikaiseksi jotakin innovatiivista ja tuottavaa olemalla luovasti laiska. Työhön liittyvät [satunnaiset] ajatukset voin pitää, myöskään ruokatunti ja kahvitauot eivät häiritse minua.

---

......Ai että ei. No ei sitte. Saisiko edes sen yliopiston julistuksessa mainitun keppijumpan?

Arkunkantajat

Olen kantanut yksissä hautajaisissa arkkua ja voin sanoa, ettei se suinkaan ole helppoa punttisalilla käymättömältä naispuoliselta, mutta sillä asialla ei ole mitään tekemistä tämän kirjoituksen kanssa.

---

Hyvistä ystävistä on puhuttu slangissa termillä arkunkantajat. Irma Kiikkala Stakesista sanoo seuraavasti: "Jokaisella olisi hyvä olla muutama sydänystävä, arkunkantaja, jotka kulkevat elämää rinnalla ja jakavat niin hädän kuin ilonkin hetket".

---

Henkilökohtaisesti olen erakko, huono ystävä, surkea sukulainen, kiittämätön tuttava ja kaikki läheisten syntymäpäivät unohtava. Näistä pikkuvioista huolimatta, elämässäni on monta arkunkantajaa, joita en ole ansainnut. Monikaan heistä ei arvaa arvoansa [eihän sitä nyt suomalainen voi suoraan sellaista sanoa, että toinen on tärkeä toiselle].

---

Arkunkantajilla on jotakin yhteistä. Sen soitosta tai tekstarista ilahtuu aina. Siitä tietää, että se on vilpitön. Sillä on samoja iloja, ongelmia tai v*n aiheita kuin sinullakin. Se on yhtä fiksu kuin sinäkin [makeaa naurua], joten sen kanssa voi puhua syntyjä syviä. Siltä voi hätätilanteessa aina pyytää yösijaa. Sen voi soittaa tuomaan bensaa, kun on jäänyt tien päälle. Siihen luottaa kuin kallioon.

Arkunkantajilleni kiitos.

---

Ystävän kanssa

taival

matkanteko

viivähtäminen

yhtä tärkeää

kuin perillepääsy.

Tai tärkeämpää.

Maaria Leinonen

[Tähänkin juttuun oli sitten pakko lisätä jälkikirjoitus. Arkunkantajan ominaisuuslistasta jäi pois se, että se tulee vetämään sinut traktorilla ojasta, kun köllötät siellä autosi kanssa. Lisäksi se lainaa sinulle rahaa, jos olet pulassa....HEI...mihin kaikki arkunkantajani hävisivät???]

Mihin uskoa vai eikö uskoa mihinkään?

photo by Lumo

Olisihan se lohdullista uskoa johonkin Suurempaan ja ajatella, että Joku Jossain johdattaa meitä ennalta määrätyn elämäntarinamme mukaisesti. Tuumailtuani asiaa vaatimattomalla aivokapasiteetillani pienen ikäni, olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ei.

Jos siellä jossain Se Joku olisi, niin kyllä Se olisi huolehtinut siitä, ettei ihmiskunta tuntisi käsitteitä sota, nälänhätä tai väkivalta. Se olisi pitänyt meistä parempaa huolta. Lisäksi Se olisi antanut selkeät poistumisohjeet täältä. Että mihin portille ja mihin aikaan pitää mennä, sitten kun aika koittaa. Ja mistä matkalipun saa, että pääsee kyytiin.

---

Ja kyllä sieltä rajan takaa olisi joku jo tähän mennessä käynyt sanomassa, että mitä kannattaa pakata mukaan tai millainen sää siellä on tai onko enkeleillä oikeasti siivet. Mutta ei ole kukaan kertonut kuulumisia, ainakaan minulle. Niin että omaan uimataitoon tässä nyt vain uskotaan, eikä sekään ole kummoinen.

---

Viimeiset kymmenen vuotta olen notkunut kirkkoon kuuluvana mukana noin niinkuin kannatuksen vuoksi. Ne kun tekevät siellä paljon hyvää työtä vähäosaisten ja apua tarvitsevien parissa. Viime syksynä päätin sitten, että tämä sponsori lopettaa nyt tältä erää. Laskeskelin sponssanneeni työikäni aikana kirkkoa hirvittävällä summalla, joten kyllä tässä on omalta osaltaan kannatettu ihan riittävästi.

---

Eroaminen oli helppoa, sen pystyi tehdä netissä Eroa kirkosta -sivustolla suoraan. Sitä ennen täytyi fundeerata perusteellisesti näitä käytännön asioita, että mitä eroaminen sitten oikeasti oman elämän kannalta tarkoittaa.

Että mihin haudataan [ikäänkuin se minua enää siinä vaiheessa kiinnostaisi]? Voiko mennä kirkkoon kuuntelemaan joululauluja, vai onko niillä jokin musta lista, että potkivat pois? Eroanko yksin vai teenkö päätöksen lastenkin osalta? Voinko kantaa hautajaisissa arkkua? Sanooko pappi minulle enää päivää? Lakkaanko olemasta kummilasteni kummi?...

Asiat kannattaa pohdiskella tarkasti, jottas tietää, mitä on tekemässä. Tosin sponsorit otetaan ainakin toistaiseksi takaisin, jos tulee katumapäälle.

PS. Lupaan ilmoittaa täällä heti, jos kuulen kuulumisia rajan takaa.

Väsyneen perjantai-illan pelastus

[Jos tämä ei kuulu sinulla, se ei sitten ole saakutarallaa minun vikani, vaan sinun koneesi henkilökohtainen ongelma]

Kuuntelin tämän Poikakuorolta aika moneen kertaan.

Johnny Cash - God will cut you Down
Uploaded by peakers

Perjantain väsymys

EI TÄNÄÄN

Paras viikonpäivä on
huominen.

Silloin panen kuntoon
kaikki pikkuseikat
jotka kolkuttavat omaantuntoon

kuten komerot ja hyllyt
ja laatikot
ja ihmissuhteet.

Eero Toiviainen

Melkein kaksisataa apinaa

Arvot ovat asioita, joita pidämme oikeina, hyvinä ja tavoittelemisen arvoisina elämässä [vaikkapa oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja ympäristön suojelu]. Omat arvomme vaikuttavat käyttäytymiseemme sekä valintoihin ja päätöksiin, joita teemme.

Päätöksiä ja valintoja eri tarpeiden kesken tekevät myös valtio ja kunnat. Niiden on lakien perusteella turvattava ensisijaisesti kansalaisten perusoikeudet ja -tarpeet, mutta sekä valtiolla, että kunnilla on kuitenkin itsenäinen päätäntävalta isojen rahojen kohdentamisessa.

Päätöksenteon valmistelevat aina virkamiehet ja heillä onkin päälle näkymätön, mutta pelottava valta rahanjaossa. Varsinaiset päätökset nuijitaan kuitenkin niiden ihmisten toimesta, jotka ovat vastuullisessa luottamustoimessa hallituksessa, eduskunnassa sekä kunnan eri elimissä. Nämä ihmiset ovat isiä ja äitejä, nuoria ja vanhoja, perheellisiä ja perheettömiä. Päätöksentekoa yhteisten rahojen käytöstä ohjaavat näiden henkilöiden omat, henkilökohtaiset arvot ja linjaukset, tai ainakin niin pitäisi olla.

Valinnat ovat usein vaikeita luottamustoimissa. Aina ei ole olemassa parasta vaihtoehtoa, on vain useita huonoja, joista on valittava yksi. Jos annan rahaa sairaanhoitoon, onko se lapsiperheiltä poissa? Jos nostamme opintorahaa, täytyykö poliiseja vähentää? Rakennammeko oopperatalon, vai teemmekö indeksikorotuksen eläkkeisiin?

Eduskuntavaalit ovat tulossa.

Nimimerkki Mestariampuja PiPi referoi Tiede.fi keskustelupalstalla Iltasanomia:

"Näin eduskunta törsää

Liki 250000 euron juhlakirja, kolmen miljoonan tutkimusinstituutti, juhlaoopperoita sadoilla tuhansilla euroilla, ulkomaanmatkoja yli kahdella miljoonalla.

Puhemies Paavo Lipposen ja pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan eduskunta on päättänyt juhlia 100-vuotistaivaltaan komeasti ja kalliisti, mutta yksin juhlavuosi ei selitä eduskunnan iloista varainkäyttöä. Kun valtion budjetti on tarjonnut kaikille niukkuutta ja säästöjä, on eduskunta saanut kasvattaa menojaan rauhassa viime kymmenen vuotta.

Vuonna 1996 eduskunnan menot olivat euroissa 41,8 miljoonaa. Tänä vuonna sama vertailukelpoinen budjetti on jo kohonnut 91,9 miljoonaan.

Valtiovarainministeriö ei ole uskaltanut puuttua eduskunnan tuhlailuun. Nyt kuitenkin eduskuntaryhmissä haluttaisiin painaa jarrua."

Eläköön eduskunta 100 vuotta. Eläköön kansanedustajat.

Uskallus, halu ja kyky asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ovat päättäjiltä hukassa. Samaisilta veijareilta tuntuu kadonneen kyky erottaa oikea väärästä ja puoluekuri tarjoaakin miellyttävän tekosyyn olla olematta eri mieltä.

Asioihin tiukasti kantaa ottava Sanoma Ihmiskunnalle - [vain ihmiskunnan jäsenille] ehdottaa 4.1 blogissaan Vaihtoehtoliike 2007:n nimissä: Kierrätä kansanedustaja.

Luulen, ettei kierrätys auta. Seura tekee kaltaisekseen, kukaan ei uskalla painaa jarrua eikä vauhtisokeutta voi parantaa edes kaihileikkauksella.

Mielestäni kaikkien luottamustoimien osalta pitäisi vaatia todellinen tilivelvollisuus päätöksenteossa.

Jätän äänestämättä. Päätöksenteko on syvältä.

[PS: En voi olla lisäämättä perjantaina 5.1 tähän jälkikirjoitusta. Kansanedustaja Päivi Räsänen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii pitkien hiuksien oikeutta armeijassa oleville miehille. Siinäpä sitä näkökulmaa asioiden tärkeysjärjestykseen.]

Särkymättä isoksi asti

Photo by Lumo

"Saattaen vaihdettava" ...sanat olivat niin kauniit asiayhteydessään erityisopettaja Merja Pikkaraiselta, että menin itse sanattomaksi useiksi päiviksi. Pikkarainen kirjoitti koulupolun pienemmistä ja isommista taivaltajista kolumnissaan sanomalehti Keskipohjanmaassa loppuvuodesta otsikolla Koulupolun varrelta.

Pikkaraisen ajatusmalli on se, että lapsen siirtyessä esikoulusta kouluun tai kouluasteelta toiselle, tulisi lasta luovuttavan opetustahon siirtää arvokasta tietämystään lapsen persoonasta, kyvyistä ja tuen tarpeista vastaanottavalle osapuolelle. Näin lapsen matkan jatkuminen koulupolulla turvattaisiin mahdollisimman suotuisissa merkeissä.

Pikkarainen kuvaa ajatuksiaan mm. seuraavasti:

"Turvallista koulupolkua ajatellen ei riitä, että vain esikoulun väki ja vanhemmat ovat tietoisia lapsen kyvyistä ja mahdollisista tuen tarpeista. Tieto pitää siirtää eteenpäin niille aikuisille, jotka seuraavaksi ottavat lapsen vastuulleen."

"Vanhoissa rautatievaunuissa näki joskus tekstin: Saattaen vaihdettava. Joskus tekisi mieli laittaa samanlainen lappu lapsen kaulaan, jotta hänen tarpeensa varmasti huomioitaisiin myös seuraavassa elämänvaiheessa. Saattaen vaihto tapahtuu käytännössä esimerkiksi siten, että jo keväällä istutaan yhteisen pöydän ääreen niiden kesken, jotka tuntevat lapsen ja niiden, jotka ottavat hänet seuraavana syksynä vastuulleen."

"Saattaen vaihto -palaveri voi olla paikallaan myös siirryttäessä isompiin ympyröihin 7. luokalle tultaessa tai muulloinkin, jos esimerkiksi opettaja vaihtuu. Joskus myös 9. luokalta keskiasteelle siirryttäessä voisi yhteinen palaveri säästää paljon päänvaivaa, kun opiskelijan koulunkäynnin historia ei jäisi arvailujen varaan."

"Polullaan kohti aikuisuutta lapsi ylittää monenlaisia siltoja siirtyessään elämänvaiheesta toiseen. Toivoa sopii, että asioista vastuuta kantavat aikuiset huomaavat sillan lahot kohdat ja puuttuvat astinlaudat. Ja että he kantavat vastuunsa vielä siinäkin vaiheessa, kun on tartuttava toimeen asioiden kohentamiseksi. Jokaisella meistä on oma vastuunsa yhteisessä rakennustyössä - toisella pienempi, toisella suurempi."

Niinpä.

Kyseisen vaihto-operaation puuttuessa ainakin virallisesti koulujärjestelmästämme, me vanhemmat voimme jo nyt itse aktiivisesti osallistua saattamiseen. Opettajalta pyydetty kirjallinen tai sanallinen kertomus (ei siis pelkkä koulutodistus) lapsen persoonasta voidaan äitien ja isien kautta välittää uudelle opettajalle tai kasvatustyöhän osallistuvalle. Tämä kertomus tehdään nimenomaan opetuksellisesta näkökulmasta.

Tärkeintä kertomuksessa olisi kuvata lapsen henkilökohtaista persoonallisuutta sekä erityisesti niitä taitoja, joissa lapsi tarvitsee tukea, ja niitä valmiuksia, joissa lapsella on eniten kehitettävää. Tämä edellyttää tietenkin avointa ja rehellistä vuorovaikutusta vanhempien ja opettajan välillä. Lisäksi vastaanottavan opetustahon on haluttava, jaksettava ja kyettävä käyttää saamansa tietous lapsen tukemiseksi. Se on sitä opettajan etiikkaa.

Saattaen vaihtaminen auttaa myös omalta osaltaan lasta selviämään särkymättä isoksi asti:

Niin pieni. Herkkä.

Niin haavoittuva.

Altis kaikille tuulille
polun kiville
pahoille sanoille.

Miten selvitä
särkymättä
isoksi asti.
Vahvaan aikuisuuteen
(Maaria Leinonen)

Mies, tuiki tarpeellinen varustus

Photo by Lumo
Aina, kun parempi puoliskoni lähtee työmatkalle, huomaan miehen olevan juuri meidän perheessämme korvaamaton käytännön voimavara.

Viimeksi armaan poissaollessa minulta hajosi auto. Ymmärsin olla edes yrittämättä vilkaisua konepellin alle, joten ilmoitin töihin olevani esteellinen pääsemään paikalle. Miehen kotiuduttua, se löi akun laturiin, loi minuun säälivän katseen ja totesi valojen jääneen taas kerran päälle (miksei vanhoissa autoissa ole valonpäällejäämishälytintä?).

Kaksi kertaa leskenpäivilläni bensa loppui tien päällä, jolloin hälytin miespuolisen työkaverini kanistereineen avuksi. Jälkimmäisellä kerralla työkaverini vihjaisi kohteliaasti autostani kyllä löytyvän bensamittarin. Minun oli selvennettävä hänelle, että kaikista vaikeinta on laskeskella ihan tarkalleen, kauanko bensavalon palaessa uskaltaa ajaa. Normaalisti valo häviää itsekseen puoliskoni hoitaessa tankkauksen.

Viime talvena miehen poissaollessa talovanhuksemme pannuhuoneesta loppui öljy. Öljysäiliömme vajauksen varoitusvalo kun taas ei toimi. Töistä kotiin tullessani ulkona oli pakkasta -20 ja sisällä +10. Minulla ei ollut hajuakaan, mistä ja miten noin tarkalleen öljyä tilataan. Mies hoiti etänä tilauksen ja se toimitusauto ei tietenkään tullut kahteen päivään. Vävy kantoi selkä vääränä kanisterissa meille polttoöljyä ja lapset sanoivat, että heidät on jätetty heitteille.

Samaisena talvena, toisella kertaa, satoi lunta hirvittävät määrät työpäivän aikana. Pääsin autolla kotipihalle, mutta en sieltä pois. Arvatkaa, kuka meillä normaalisti hoitaa lumityöt [retorinen kysymys...] Lapset ja minä teimme koko illan lumen aurausta hikipäin. Sen jälkeen nuo kiittämättömät sanoivat isällensä toivovansa, ettei heitä todellakaan jätettäisi äidin kanssa kotiin yksinään.

Armas kumppani lähti tänä aamuna työmatkalle. Olen tuijottanut laskelmoiden bensamittarin syttynyttä varoitusvaloa, kuunnellut epäluuloisesti autosta kuuluvia murinoita, ajanut työmatkat varmuuden vuoksi kuuttakymppiä, juossut koko illan tarkistamassa öljypolttimen hurinaa sekä auton valottomuutta ja nyt surffaan Ilmatieteen säätiedotuksessa varmistamassa, ettei vain ala sataa lunta.

Olen uupunut. Työnteko ei ole mitään tähän verrattuna.

Tule kotiin.

Ei sairastuta omnipotentiaan

Täytyy heti aluksi tähän kirjoitukseen liittyen todeta, että en ole feministi. Olen ateisti, optimisti, idealisti (merkityksessä epäkäytännöllinen haaveilija ja haihattelija), löysästi liberalisti ja painajaisissani alkoholisti.

Työelämässä en ole henkilökohtaisesti törmännyt lasikattoihin tai naisten sortamiseen. Itse asiassa olen tottunut melko tasa-arvoiseen työkulttuuriin ja fiksuihin, asiallisiin sekä reiluihin miehiin vähintäänkin yhtä paljon kuin vastaaviin naisiin. Sekä johtajissa, että johdettavissa.

Sorruin ostamaan omaksi Päivi Lipposen toimittaman kirjan Akat aidan tekee, miehet käyvät mittaamassa - nainen työelämässä. Kirja keskittyy lähinnä naisjohtajuuteen ja käsittelee mm. tätä lasikattoilmiötä, jolle on tyypillistä naisten urakehityksen pysähtyminen ylimmän johdon alapuolelle; mutta kirjassa puhutaan mielenkiintoisesti naisista työelämässä yleiselläkin tasolla.

Lipponen toteaa naisten pätevyydestä osuvasti: "Pankkiiri Björn Wahlroos on useasti toistanut upseerikoulutuksen auvoisuutta johtajien kouluttamisessa. Upseerikoulutus ansaitsee kunnian, mutta entä äidin työ? Se antaa paineensietokykyä, taitoa erottaa oleellinen epäoleellisesta ja organisoida tehtäviä, kykyä kannustaa, motivoida ja asettaa toisten etu oman edun edelle. Naisilla on oikeaa pätevyyttä, mutta se on väärällä tavalla hankittua".

Eräs kirjassa haastateltu naisjohtaja vastaa kysymykseen Miten naiset voivat puolustaa etujaan yritysmaailmassa? seuraavasti: "Naisten pitäisi olla ylpeämpiä siitä, mitä he tekevät. Naiset eivät ole tyytyväisiä suoritukseensa, jos se ei ole 10+. Naiset vähättelevät taitojaan. Miehiä ei yhtään hävetä kerskua omilla tekemisillään. Meillä naisilla olisi siinä opittavaa, että kehuisimme toinen toisiamme" Naulan kantaan, toistemme kehumisen sijasta meillä naisilla on kummallinen tapa olla kateellisia toistemme menestyksestä. Yksi naisjohtajista toteaakin suoraan: "Naiset eivät ole erityisen solidaarisia toisilleen. Naiset pyrkivät löytämään ja osoittamaan vikoja niistä naisista, jotka ovat menestyneet hyvin urallaan."

Yksi haastatelluista sanoo: "Nykyisin naisille tulee helposti sellainen omnipotentia, että pitää olla ura, kymmenen lasta, kirjoittaa runoja ja leipoa pullaa. Täytyisi ymmärtää, ettei kaikkea voi eikä tarvitse tehdä." Omnipotentia? (kuulostaa joltakin potenssin sukulaisesta) Vaatimaton sivistystasoni ei riittänyt ymmärtämään tuon hauskalta kuulostavan sanan merkitystä, ja piti kipittää heti nettiin sivistämään itse itseänsä. Sana merkitsee kaikkivoipaisuutta, uskomusta omasta kaikkivoipaisuudesta. Ja siitä muuten oli olemassa myös sanamuoto omnipotenssi...

Itse yhdyn täysin erään kirjassa haastatellun naispomon mielipiteeseen: "Eivät naiset luonnollisestikaan ole parempia tai eettisempiä kuin miehet, mutta naiset eivät ole myöskään huonompia. Naisten tapa toimia on tutkimustenkin mukaan erilainen kuin miesten."

Joten ollaan ylpeitä itsestämme, kannustetaan toisiamme ja muistetaan olla sairastumatta omnipotentiaan. Niin naiset kuin miehetkin.